Martti Ahtisaari -luentosarja jatkuu Jyväskylässä pohtien kansainvälistä turvallisuuspolitiikkaa Suomen ja Sveitsin näkökulmista
Jyväskylässä jatketaan Martti Ahtisaari -luentosarjaa käsittelemällä Suomea ja Sveitsiä yhdistäviä Euroopan turvallisuuteen ja rauhanvälitykseen liittyviä kysymyksiä. Illan pääpuhujina ovat ulkoministeri Pekka Haavisto ja Sveitsin puolustusministeriön ylijohtaja Pälvi Pulli.
Suomi ja Sveitsi ovat harvoja Euroopan maita, jotka ovat turvallisuuspolitiikassa pysytelleet sotilasliittojen ulkopuolella. Kummankin maan puolustusjärjestelmä perustuu yleiseen asevelvollisuuteen. Suomi osallistuu EU-jäsenmaana yhteiseen kansainväliseen kriisinhallintaan. Sveitsi puolestaan painottaa kansainvälisessä yhteistyössään kahdenvälisiä sopimussuhteita. Sveitsin suorassa demokratiassa kansanäänestyksillä on iso valta.
Jyväskylässä 14.10.2021 järjestettävä viidestoista Martti Ahtisaari -luentosarjan tilaisuus Kriisinhallintaa vai jälleenrakennusta – Puolueettoman maan näkökulmia kansainväliseen turvallisuuspolitiikkaan käsittelee kansainvälistä turvallisuuspolitiikkaa tilanteessa, jossa molempien maiden hävittäjähankinnat ovat loppusuoralla. Millaiseen lopputulokseen Sveitsi ja Suomi ovat päätyneet hävittäjähankintojen perusteluissaan?
Ajankohtaisena näkökulmana puheenvuoroissa on myös se, millaista on puolueettoman maan ulko- ja turvallisuuspolitiikan kansainvälisessä kriisinhallintatilanteessa.
Luento pidetään 14.10.2021 – koronatilanteen vuoksi paikalle tulevilta pyydetään ilmoittautumisia etukäteen
Viidestoista Martti Ahtisaari -luento järjestetään Jyväskylän yliopiston juhlasalissa torstaina 14. lokakuuta 2021 kello 17.00. Pääpuheenvuorot pitävät ulkoministeri Pekka Haavisto (verkkoyhteys) ja Sveitsin puolustusministeriön ylijohtaja Pälvi Pulli (läsnä tilaisuudessa).
Puheenvuorojen jälkeen kuullaan paneelikeskustelu, jossa Haaviston ja Pullin lisäksi keskustelemassa on Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola. Keskustelun moderaattorina toimii toimittaja Seija Vaaherkumpu. Tilaisuuden avaa Jyväskylän kaupunginjohtaja Timo Koivisto. Ohjelma on luettavissa kokonaisuudessaan osoitteesta https://linkki.jyvaskyla.fi/hankkeet/martti-ahtisaari-luento
Luento on yleisölle avoin. Koronatilanteen takia osallistujamäärä on kuitenkin rajoitettu ja paikalle tulevien tulee ilmoittautua tilaisuuteen etukäteen. Ilmoittautuminen tulee tehdä maanantaihin 11.10.2021 mennessä osoitteessa www.lyyti.fi/reg/marttiahtisaariluento2021 tai soittamalla numeroon 050 527 6699 (ma–pe klo 9–15).
Rajatun yleisömäärän vuoksi luentoa voi seurata myös suorana lähetyksenä Sanomalehti Keskisuomalaisen verkkosivuilla osoitteessa www.ksml.fi.
Martti Ahtisaari -luento järjestetään Jyväskylässä jo viidennentoista kerran
Suomen, Viron, Puolan, Liettuan ja Latvian tasavaltojen presidentit kokoontuivat presidentti Martti Ahtisaaren myötävaikutuksella Jyväskylässä kylmän sodan päättymisen kymmenvuotispäivänä 8. marraskuuta 1999. Viiden tasavallan presidentit arvioivat kansalaistilaisuudessa maansa ja Euroopan näkymiä. Tästä tilaisuudesta sai alkunsa Martti Ahtisaaren nimeä kantava luento.
Presidentti Martti Ahtisaaren nimeä kantavasta luennosta on muodostunut korkeatasoinen tapahtuma, jossa suomalaiset ja ulkomaiset eturivin vaikuttajat valottavat ajankohtaisia, lähinnä valtioiden väliseen turvallisuuteen liittyviä asioita. Puhujina on ollut koti- ja ulkomaisia valtiollisia johtajia. Luennoilla on ollut äänessä mm. ministeri Max Jakobson, valtioneuvos Harri Holkeri, Ruotsin pääministeri Göran Persson, Viron presidentti Arnold Rüütel, pääministeri Matti Vanhanen, Makedonian presidentti Branko Crvenkovski, Suomen tasavallan presidentti Tarja Halonen, presidentti Martti Ahtisaari, Turkin presidentti Abdullah Gül, Shellin ja Nokian hallitusten puheenjohtaja Jorma Ollila, pääministeri Mari Kiviniemi, pääministeri Jyrki Katainen, komissaari Olli Rehn ja puolustusvoimain komentaja Jarmo Lindberg.
Martti Ahtisaari -luennon järjestävät Jyväskylän kaupunki, Jyväskylän yliopisto, Mediatalo Keskisuomalainen sekä Keski-Suomen Henkisen maanpuolustuksen yhdistys ry.
Lisätietoja tilaisuuden sisällöstä:
– Jyväskylän kaupungin kansliapäällikkö Heli Leinonkoski, p. 050 365 4287
– Jyväskylän yliopiston yhteiskuntasuhdepäällikkö Anu Mustonen, p. 050 564 9022
– Mediatalo Keskisuomalaisen varapäätoimittaja Inkeri Pasanen, p. 014 622 253
– Keski-Suomen Henkisen maanpuolustuksen yhdistys ry:n hallituksen puheenjohtaja Heikki Tervanen, p. 050 593 5764